Nemi
Synt. 26.1.2011
Ensimmäinen oma koirani Nemi tuli kotiin, kun olin jo pidemmän aikaa ollut valmis ottamaan koiran (ts. viikonloppuriennot olivat jo lakanneet kiinnostamasta). Akitan olisin halunnut heti, mutta en ollut varma, pärjäisinkö mahdollisesti hyvinkin haastavan koiran koulutuksessa, niin ajattelin ensimmäiseksi koiraksi ”helpon” sekarotuisen. Nemi on Bordercollie/Beagle – Venäläiseurooppalainen laika -yhdistelmä. Ajatus helposta koirasta kaatui pari viikkoa kotiin tulon jälkeen. ”Tuohan on aivan mahdoton” tuli suustani useamin kuin kerran tunnissa. Pennun kuuluukin olla vilkas, mutta Nemi oli oikein SUPERvilkas. Se ei rauhoittunut edes nukkumaan mentäessä. Mikään ulkoilu ei tuntunut riittävän tuolle AD/HD pakkaukselle. Puolen vuoden iässä Nemi intoutui puremaan. Ei vain ottamaan kiinni, vaan ihan oikeasti puremaan. Lapset pelkäsivät, kun koira voi yhtäkkiä hyökätä kimppuun ja purra jalkoihin. Nemille se oli hauskaa leikkiä, ei se sitä vihoissaan tehnyt. Minulla kuitenkin oli pelko ahterissa, kun kuulin, että Nemin sisko oli raadellut perheen lapsen jalat ja niihin oli tarvittu toistakymmentä tikkiä. Onneksi monien kokeiluiden jälkeen löytyi yksi konsti, joka tepsi tuohon puremiseen. Jos se otti käden suuhun, käsi piti työntää vielä syvemmälle, jotta koiralle tuli todella epämiellyttävä olo. Pureminen loppui. Nemin kanssa on koettu kaikki mahdollinen hankaluus ja osasta on päästy eroon ja osaa harjoitellaan edelleen. Remmirähjä tämä tapaus on, mutta nyt jo pikkuhiljaa alkaa rauhoittumaan senkin osalta. Kun Nemi alkoi rauhoittumaan ja aloin saamaan siihen oikeasti jonkinlaista tolkkua, totesin, että taidan selvitä kyllä Akitastakin. Nyt, kun Nemi alkaa olemaan kolmevuotias, voin todeta, että hän on täydellinen ensikoira. Vaikeuksien kautta on todellakin menty voittoon. Nemi on opettanut minua lukemaan koiria ja myös sen, miten haastavia koiria kuuluu käsitellä. Suhteemme Nemin kanssa on todella läheinen ja lämmin. Olemme kasvaneet yhdessä, Nemi koirana ja minä koiran ihmisenä.
-Susanna Koski-
Ensimmäinen oma koirani Nemi tuli kotiin, kun olin jo pidemmän aikaa ollut valmis ottamaan koiran (ts. viikonloppuriennot olivat jo lakanneet kiinnostamasta). Akitan olisin halunnut heti, mutta en ollut varma, pärjäisinkö mahdollisesti hyvinkin haastavan koiran koulutuksessa, niin ajattelin ensimmäiseksi koiraksi ”helpon” sekarotuisen. Nemi on Bordercollie/Beagle – Venäläiseurooppalainen laika -yhdistelmä. Ajatus helposta koirasta kaatui pari viikkoa kotiin tulon jälkeen. ”Tuohan on aivan mahdoton” tuli suustani useamin kuin kerran tunnissa. Pennun kuuluukin olla vilkas, mutta Nemi oli oikein SUPERvilkas. Se ei rauhoittunut edes nukkumaan mentäessä. Mikään ulkoilu ei tuntunut riittävän tuolle AD/HD pakkaukselle. Puolen vuoden iässä Nemi intoutui puremaan. Ei vain ottamaan kiinni, vaan ihan oikeasti puremaan. Lapset pelkäsivät, kun koira voi yhtäkkiä hyökätä kimppuun ja purra jalkoihin. Nemille se oli hauskaa leikkiä, ei se sitä vihoissaan tehnyt. Minulla kuitenkin oli pelko ahterissa, kun kuulin, että Nemin sisko oli raadellut perheen lapsen jalat ja niihin oli tarvittu toistakymmentä tikkiä. Onneksi monien kokeiluiden jälkeen löytyi yksi konsti, joka tepsi tuohon puremiseen. Jos se otti käden suuhun, käsi piti työntää vielä syvemmälle, jotta koiralle tuli todella epämiellyttävä olo. Pureminen loppui. Nemin kanssa on koettu kaikki mahdollinen hankaluus ja osasta on päästy eroon ja osaa harjoitellaan edelleen. Remmirähjä tämä tapaus on, mutta nyt jo pikkuhiljaa alkaa rauhoittumaan senkin osalta. Kun Nemi alkoi rauhoittumaan ja aloin saamaan siihen oikeasti jonkinlaista tolkkua, totesin, että taidan selvitä kyllä Akitastakin. Nyt, kun Nemi alkaa olemaan kolmevuotias, voin todeta, että hän on täydellinen ensikoira. Vaikeuksien kautta on todellakin menty voittoon. Nemi on opettanut minua lukemaan koiria ja myös sen, miten haastavia koiria kuuluu käsitellä. Suhteemme Nemin kanssa on todella läheinen ja lämmin. Olemme kasvaneet yhdessä, Nemi koirana ja minä koiran ihmisenä.
-Susanna Koski-